Siirry sisältöön

Ajankohtaisia teemoja

F-Securen osaavat asiantuntijat ja huipputeknologia tuovat menestystä palkintorintamalla

F-Secure Finland

21.02.19 2 min. lukuaika

Tietoturva syntyy ihmisten ja teknologian yhteistyön kautta. F-Secure on ollut menestyksekäs kummallakin osa-alueella jo pitkään, mikä on auttanut meitä kehittämään huippulaadukkaita tietoturvatuotteita jo vuosien ajan. Tuoreimpana osoituksena tästä saimme tänä vuonna peräti kaksi AV-Test Best Protection -palkintoa.

F-Securen yritystuote Protection Service for Business Computer Protection ja kuluttajille suunnattu F-Secure SAFE saavuttivat kumpikin parhaat pisteet omissa tuotekategorioissaan.

“F-Secure SAFE ja PSB Computer Protection tarjosivat korkeatasoisinta tietoturvaa vuonna 2018, ja sen ansiosta niille myönnettiin Best Protection 2018 -palkinto”, tunnusti AV-TESTin teknologiajohtaja Maik Morgenstern.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun AV-TEST on myöntänyt F-Securen tuotteille Best Protection -tunnustuksen. Jo vuonna 2011, jolloin palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa, nappasi F-Secure Client Security ykkössijan yritystuotteiden kategoriassa. Se tosiasia, että tänä vuonna saadut ykkössijat ovat F-Securelle järjestyksessään 6. ja 7., osoittaa F-Securen kuuluvan koko toimialan parhaiden joukkoon.

Parhaan tietoturvan tarjoaminen jokaikisenä päivänä viikosta ja kuukaudesta toiseen ei ole helppoa. Vielä vaikeampaa on onnistua siinä monta vuotta putkeen.

F-Securen kuluttajatietoturvasta vastaava tuotekehityspäällikkö Christine Bejerasco myöntää, että kyseessä on suuri haaste. Samalla hän sanoo, että F-Securen insinöörit ja tietoturvatutkijat ovat enemmän kuin valmiita tarttumaan haasteeseen.

”Asettaa aina paineita, jos yrityksellä on palkintoputki päällä. Jopa paineen keskellä meidän insinöörimme ja tutkijamme ovat osoittaneet tinkimättömyytensä varmistaessaan, että tuotteemme pystyvät estämään viimeisimmätkin uhat. Sitä on hieno seurata.”

Toisin sanoen, emme ole musiikkimaailmasta tuttu yhden hitin ihme. Teemme ilmeisesti jotain oikein.

“Emme olisi voittaneet AV-TESTin myöntämää palkintoa seitsemään kertaan, jos emme onnistuisi rekrytoimaan osaavia ihmisiä ja rakentamaan parhaita tietoturvaratkaisuja. Ne ovat vuodesta toiseen huippuluokkaa,” sanoo F-Securen teknologiajohtaja Mika Ståhlberg.

Tavallinen arkipäivä näyttää F-Securen labrassa numeroiden valossa tältä: 7 miljardia tapahtumaa, 6 miljardia verkkomainetarkastusta, miljoona epäilyttävää URL-osoitetta, 500 000 näytettä analysoitavana ja 10 000 uutta haittasovellusta.

Näin suuri määrä potentiaalisia uhkia tarkoittaa sitä, ettei asiantuntijoilla ole mahdollisuutta selvitä työkuormasta ilman oikeita työkaluja.

Se ei ole helppoa. F-Securen Paolo Palumbo sanoo, ettei parhaistakaan työkaluista ole iloa, jos niitä ei osaa käyttää. F-Securen labrassa työskentelyn lisäksi Paolo toimii luennoitsijana Aalto-yliopiston Reverse Engineering For Malware Analysis -kurssilla. Paolon mukaan haittasovellusten analysointi rohkaisee opiskelijoita ajattelemaan kriittisesti, mikä vastavuoroisesti tekee heistä parempia tietoturva-analyytikkoja.

”Meistä on hienoa tehdä yhteistyötä yliopistojen kanssa ja tarjota opiskelijoille huipputason tietoturvaopetusta. Saamme myös mahdollisuuden alleviivata opiskelijoille, miten iso rooli ihmisellä on näissä tehtävissä. Haittasovellusten analysointi on monimutkainen yhtälö, jossa tarvitaan kriittistä ajattelua. On tärkeää, että alasta kiinnostuneet opiskelijat ymmärtävät, mitä hyötyä osaamisesta voi olla heille sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti.

Voit lukea lisää AV-TESTin F-Securelle myöntämistä palkinnoista täältä (englanniksi).

F-Secure Finland

21.02.19 2 min. lukuaika

Kommentoi

Oops! There was an error posting your comment. Please try again.

Thanks for participating! Your comment will appear once it's approved.

Posting comment...

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Korostettu artikkeli

Mistä apua?

F-Secure Finland

27.02.19

2 min. lukuaika

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Newsletter modal

Kiitos kiinnostuksestasi uutiskirjettämme kohtaan. Saat piakkoin sähköpostin, jotta voit vahvistaa uutiskirjeen tilauksesi.

Gated Content modal

Onneksi olkoon – voit nyt tutustua sisältöön klikkaamalla alla olevaa painiketta.