Siirry sisältöön

Ajankohtaisia teemoja

Pelikulttuurissa liikkuu suuret rahat ja paljon henkilötietoja

Pelaaminen on valtavan suuri kulttuuri ja teollisuus. Ostetut pelit, sovellusten sisäiset ostot, tilausmaksut jne. muodostavat valtavat markkinat, joiden vuosittainen arvo on reilusti yli 100 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti. Rahan lisäksi pelimaailmassa liikkuu valtava määrä henkilötietoja erilaisten käyttäjätilien, keskusteluforumeiden profiilien ja muiden palveluiden sisällä.

Verkkorikolliset ovat kiinnostuneita pelimaailmassa liikkuvista rahoista ja henkilötiedoista. Rahan houkutus on itsestään selvää, mutta myös henkilötiedot ovat arvokkaita. Varastettujen tietojen avulla voidaan tehdä käyttäjätilien kaappauksia ja pahimmillaan identiteettivarkauksia. Näin ollen on tietoturva pelaajille tärkeää. Lue lisää aiheesta: Miksi hakkerit haluavat henkilötietosi? >>

Pelimaailmaan liittyvät verkkorikokset ovat kasvussa

Pelien ulkopuolella pelaajat ovat tavallisia netinkäyttäjiä, joita koskevat samat uhat kuin kaikkia muitakin. He voivat joutua esimerkiksi tietojenkalastelun tai haittaohjelmien uhreiksi siinä missä muutkin. On olemassa kuitenkin myös vain pelimaailmaan sijoittuvia ja pelaajia vastaan suunnattuja verkkohyökkäyksiä. Tällaiset hyökkäykset ovat olleet kasvussa koronaviruspandemian aikana. Karanteenien ja sulkutilojen aikana pelaaminen on lisääntynyt maailmanlaajuisesti, kun ihmisillä on ollut enemmän aikaa keskittyä pelaamiseen. Tämä taas on heijastunut pelaamiseen liittyviin verkkorikoksiin.

Tietoturva ei hidasta tietokonetta

Samaan aikaan itsepintainen myytti tietokonetta hidastavasta tietoturvasta on edelleen voimissaan. Pelit vaativat koneelta usein paljon tehoja. Joskus aikaisemmin tietoturva tosiaan saattoi kuormittaa laitetta. Onneksi nämä ajat ovat jo jääneet taakse.

Nykyaikaiset virustorjuntaohjelmat eivät kuormita laitetta lähellekään samoilla tavoin. Ne perustuvat useimmiten pilvipohjaiseen tarkistusteknologiaan. Myös tietokoneet ja verkkoyhteydet ovat paljon kehittyneempiä kuin ennen. Jopa raskas ohjelmisto pyörisi jouhevasti. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki virustorjuntaohjelmat olisivat yhtä hyviä. Siksi niiden tehokkuutta ja vaikutusta suorituskykyyn testataan riippumattomissa testeissä. Parhaimman tehon saamiseksi kannattaakin käyttää pelaamiseen optimoitua ja palkittua tietoturvaa.

Kehityksestä huolimatta edellä mainittu myytti silti elää. Ja se saa monet pelaajat jättämään itsensä suojattomiksi.

Näiden uhkien takia tietoturva on tärkeää pelaajille

Keskitytään hetkeksi pelimaailmaan liittyviin uhkiin tarkemmin.

Haittaohjelmat

Haittaohjelmat voivat aiheuttaa viivettä verkkoyhteyteen ja laitteeseen sekä kuvataajuuteen. Ne voivat myös johtaa järjestelmän kaatumisiin ja moniin muihin pelaamista haittaaviin ikäviin yllätyksiin. Keyloggerit, eli näppäilytallentimet, voivat varastaa kirjautumistietosi eri pelitileille ja sosiaalisen median palveluihin. Vakoiluohjelmat voivat viedä kirjautumistietojen lisäksi oikeastaan mitä vain muita tietoja koneelta: selaushistorian, pankkitietoja jne. Ehkä pahimpana kaikista, myös pelimaailmaan kohdennettuja kiristysohjelmia on liikkeellä.

Tällaiset haittaohjelmat ovat usein piilotettuina muun pelaajille suunnatun sisällön seassa. Tällaista sisältöä ovat esimerkiksi cheat-koodeja sisältävät tiedostot, pelitiedostot, sovellukset, modit ja päivitykset. Haittaohjelmat eivät todellakaan ole vain pelaajien riesana, mutta harvapa haluaa ladata modeja tai huijauskoodeja esimerkiksi Exceliin. Mitä vain haittaohjelmia voi olla piilotettuna kiinnostavan sisällön joukkoon. Ilman antivirusta et välttämättä koskaan edes tiedä tartunnasta.

Tietomurrot ja -vuodot

Verkkopalveluja vastaan tehdyt iskut voivat johtaa henkilötietojen vuotamiseen. Murtojen avulla hyökkääjät voivat päästä miljoonille käyttäjätileille. Nämä tilit taas voivat sisältää henkilötietoja, kuten puhelinnumeroita, laskutustietoja ja sähköpostiosoitteita. Näitä voidaan taas käyttää identiteettivarkauksiin. Tietomurrot voivat johtaa myös käyttäjätilien kaappauksiin, mutta siitä lisää myöhemmin. Lue lisää aiheesta: Data breach and data leak – what’s the difference? >>

Kun hakkerit saavat tietoon johonkin palveluun käyttämäsi kirjautumistiedot, he kokeilevat niitä myös muille tileille. Tämä johtuu siitä, että useimmat ihmiset käyttävät samoja kirjautumistietoja useilla tai jopa kaikilla käyttäjätileillään. Tämä helpottaa käyttäjätileille murtautumista.

Käyttäjätilin kaappaus

Käyttäjätilin kaappaus tapahtuu, kun hyökkääjä pääsee luvatta sisään ja vaihtaa tilin kirjautumistiedot. Tätä varten täytyy hyökkääjän ensiksi varastaa alkuperäiset kirjautumistiedot joko haittaohjelmien avulla, tai sitten tietomurrossa tai -vuodossa.

Tilin kaappauksen seurauksena voit menettää pelisi esimerkiksi Steamissa tai muilla alustoilla. Tilin hallinnan menettäminen on toki haitallista jo itsessään, mutta vielä pahempaa on, jos tilillä on skinejä, DLC:tä tai muuta maksullista sisältöä. Hyökkääjä voi joko käyttää varastettuja tuotteita itse, tai koittaa myydä ne eteenpäin. Tilin kaappaus voi johtaa myös identiteettivarkauksiin. Lue lisää aiheesta: Miten käyttäjätilin kaappaus tapahtuu? >>

Identiteettivarkaus

Haluatko olla vloggaaja tai e-urheilija? Identiteettivarkaus voi vahingoittaa mainettasi kovasti, jos joku tekeytyy sinuksi netissä. Se voi johtaa myös taloudellisiin vahinkoihin. Varastetuilla henkilö- ja luottokorttitiedoilla rikolliset voivat esimerkiksi ostaa tuotteita nimissäsi tai ottaa lainoja ja pikavippejä. Tähän tarvittavia henkilötietoja voidaan varastaa esimerkiksi haittaohjelmien, tietomurtojen tai tietojenkalastelun avulla.

Tietojenkalastelu ja sosiaalinen manipulointi

Tietojenkalastelu tapahtuu usein verkkosivuilla, joilla käyttäjiä huijataan antamaan kirjautumistietonsa tai muita henkilötietoja huijareille. Näille sivustoille johtavia linkkejä voi tulla vastaan sähköpostin lisäksi pelien chateissa ja pikaviesteissä. Sosiaalinen manipulointi edellyttää huijarilta aktiivisempia toimia ja suoraa kontaktia uhriin. Näillä keinoilla uhreja huijataan lataamaan haitallisia tiedostoja, antamaan henkilötietojaan, tai luopumaan maksetuista digitaalisista tuotteista vaihtohuijauksissa.

Lisää tietoa pelimaailmaan sijoittuvista tietoturvauhista KOVA Esportsin podcastissa.

Kuinka suojaudut näitä uhkia vastaan?

Pelimaailmaan sijoittuvat uhat eivät lähtökohtaisesti ole sen kummallisempia kuin muutkaan tietoturvauhat. Ero on lähinnä niiden levityskanavissa. Siksi suojautumiskeinot ovat melko yleispäteviä. Alla on muutama asia, jotka auttavat sinua suojautumaan.

1. Antivirus

Et varmastikaan lopeta pelien, modien ja muiden lataamista vain koska se saattaa olla haitallista. Mutta muista kuitenkin, että mikä tahansa ladattu tiedosto voi sisältää haittaohjelman. Virustorjunta estää haittaohjelmia pääsemästä koneellesi. Vaikka lataisitkin haitallisen tiedoston, olet silti suojassa. Virustorjunta pitää laitteesi puhtaana viruksista, troijalaisista, vakoiluohjelmista ja kiristysohjelmista. Valitse sellainen ohjelma, joka pitää tietokoneesi myös suorituskykyisenä.

2. Kaksivaiheinen tunnistautuminen

Yleensä ainoa asia, joka suojaa peli- ja muita käyttäjätilejäsi, sekä niiden sisältämiä tietoja, on käyttäjänimi ja salasanayhdistelmäsi. Jos kirjautumistietosi viedään esimerkiksi tietomurrossa, riski joutua käyttäjätilin kaappauksen tai identiteettivarkauksien uhriksi kasvaa. Kaksivaiheinen tunnistautuminen, kuten Steam Guard, lisää toisen suojakerroksen salasanasi päälle. Näin vaikka kirjautumistietosi varastettaisiin, tilisi on silti suojassa. Lue lisää aiheesta: Kaksivaiheinen tunnistautuminen suojaa käyttäjätilejäsi >>

3. Vahvat ja yksilölliset salasanat

Liittyen edelliseen, yksilölliset salasanat myös suojaavat käyttäjätilejäsi ja tietoja niiden takana. Jos hyökkääjä onnistuu saamaan salasanasi yhdelle tilille, hän ei voi käyttää sitä päästäkseen toiselle tilillesi. Kun yhdistät yksilölliset salasanat ja kaksivaiheisen tunnistautumisen, niin käyttäjätilisi ovat melko hyvin suojattu tilin kaappauksia vastaan. Käytä salasanamanageria salasanojesi muistamiseen ja helpompaan käyttöön.

4. Varo tietojenkalastelua

Voi olla vaikeaa tunnistaa, mikä on tietojenkalastelua ja mikä ei. Pidä kuitenkin mielessä, että jokainen linkki voi viedä sinut haitalliselle sivulle. Siksi on tärkeää olla varuillaan ja olla avaamatta ihan mitä vain. Älä avaa randomien profiilien lähettämiä linkkejä tai sellaisia, jonka lähteeseen et luota. Linkkejä voi tulla sähköpostiin myös luotettavalta vaikuttavasta lähteestä. Hyvä käytäntö on miettiä jokaisen linkin kohdalla, mihin luulee päätyvänsä.

5. Tunnista vaihtohuijaukset

Ei ole mitään syytä, miksi vaihtotarjouksiin pitäisi reagoida kiireellä. Mieti ajan kanssa kuka on toinen vaihto-osapuoli ja mitä olet vaihtamassa. Valvella on sivuillaan hyvä ohjeistus vaihtohuijauksien tunnistukseen. >>

 

Nämä ohjeet ovat käyttökelpoisia myös pelikontekstin ulkopuolella. Samanlaisia uhkia vaanii kaikkialla netissä ja samanlaisia keinoja käytetään yleisesti. Loppupeleissä verkkorikolliset ovat samojen asioiden perässä. Sinun päätettävissä on, haluatko olla valmiina kohtaamaan uhat.

F-Secure SAFE – paras antivirus pelikoneelle

Jos haluat pelaamiseen optimoitua tietoturvaa, niin palkittu F-Secure SAFE on valintasi. SAFEn pelitila optimoi asetukset sujuvan ja turvallisen pelikokemuksen saamiseksi. Kaikki päivitykset, skannaukset ja ilmoitukset keskeytetään pelaamisen ajaksi, jolloin pelaamiseen vapautuu enemmän resursseja ja kaistanleveyttä.

SAFE suojaa sinut haittaohjelmilta, haitallisilta verkkosivuilta ja suojaa verkkopankkitoimintosi ja ostoksesi. SAFE on palkittu suojauksestaan ja suorituskyvystään, joten se on täydellinen tietoturva pelaajille. Lue lisää!

Luciano Mondragon

23.04.21 5 min. lukuaika

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Newsletter modal

Kiitos kiinnostuksestasi uutiskirjettämme kohtaan. Saat piakkoin sähköpostin, jotta voit vahvistaa uutiskirjeen tilauksesi.

Gated Content modal

Onneksi olkoon – voit nyt tutustua sisältöön klikkaamalla alla olevaa painiketta.