Siirry sisältöön

Ajankohtaisia teemoja

Miksi teinin kanssa pitäisi puhua netistä

Simo Ristolainen

15.08.17 1 min. lukuaika

Internet on tärkeä ja luonnollinen osa teini-ikäisten elämää. Vanhempana sinun onkin tärkeää ymmärtää, mihin he nettiä käyttävät ja miten, sekä keskusteltava aiheesta heidän kanssaan.

 

Teini-ikäiset viettävät suuren osan päivästään netissä – seurustelevat ystäviensä kanssa, etsivät tietoja ja käyttävät viihdettä.

Internet on valtava tiedon lähde. ”Nykylapsien elämässä se on ollut aina, ja he käyttävät sitä läpi koko elämänsä”, tietoturva-asiantuntija ja F-Secure Labsin alumni Mikael Albrecht toteaa.

Mikael tapaa silloin tällöin huolestuneita vanhempia: lapset kasvavat teknologian kanssa, jota vanhemmat itse eivät aina ymmärrä. He murehtivat, että lapset jäävät nettikoukkuun, esimerkiksi tulevat riippuvaisiksi peleistä ja sosiaalisesta mediasta. Silloin lapset jäisivät paitsi ulkoilusta ja vuorovaikutuksesta toisten kanssa kasvokkain. Vanhemmat pelkäävät myös, että lasten pelaamissa nettipeleissä on väkivaltaista, lasten kehitystä vahingoittavaa sisältöä.

“Kaikki nämä ovat oikeita ongelmia. On hyödyllistä puhua lastesi ystävien vanhempien kanssa yhteisistä säännöistä lapsille sopivan sisällön laadusta tai netin käyttöajan rajoittamisesta”, Albrecht sanoo.

Usein ongelmina esiin nousevat myös vihapuhe ja nettikiusaaminen.

Tähän teemaan Albrechtilla on neuvo vanhemmille. ”Nettikiusaamista on ollut olemassa jo pitkään. Ei ole yllättävää, että sitä löytyy kaikkialta netistä, myös keskusteluryhmistä, pikaviesteistä ja pelien keskusteluhuoneista. Ongelmana ei niinkään ole internet vaan itse kiusaaminen. Meidän pitäisi kohdata ongelma – ratkaisu ei ole netin käytön kieltäminen. Vanhempana sinun on oltava mukana lastesi toimissa. Silloin voit huomata ongelmat heti niiden ilmettyä.”

Tärkeintä on puhua teini-ikäisen kanssa internetistä. Keskustele siitä, miten henkilökohtaisiin hyökkäyksiin, trollaukseen ja muihin teinisi netistä kohtaamiin ongelmiin kannattaa reagoida. Keskustele myös siitä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heillä netin käyttäjinä on. Opeta lapsiasi kunnioittamaan muita aina, kun ovat näppäimistön ääressä.

“Mielestäni viestintä ja osallistuminen ovat ratkaisevia, jotta teini-ikäisesi saa rakennettua terveen suhteen internetiin”, Albrecht päättää.

Voit seurata Mikaelia myös Twitterissä: @micke_fi

Simo Ristolainen

15.08.17 1 min. lukuaika

Kategoriat

Korostettu artikkeli

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Newsletter modal

Kiitos kiinnostuksestasi uutiskirjettämme kohtaan. Saat piakkoin sähköpostin, jotta voit vahvistaa uutiskirjeen tilauksesi.

Gated Content modal

Onneksi olkoon – voit nyt tutustua sisältöön klikkaamalla alla olevaa painiketta.